Siirry sisältöön

Toiminta­­­periaatteemme

Tutustu, miten toimintaperiaatteemme turvaa organisaationne menestyksen mitattavilla ympäristöteoilla yhdessä asiantuntevan tiimimme kanssa.

Kaikki alkoi halusta inspiroida ihmisiä kestäviin valintoihin

 

Kaikki sai alkunsa halusta johtaa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:tä luotettavalla ympäristötiedolla, yrityksen toiminta-ajatuksen ja arvojen mukaisesti. Rinnalla kulki alusta asti tarve viestiä asiakkaille heidän valintojensa positiiviset ympäristövaikutukset. Yksinkertaisesti:

inspiroida ihmisiä kestäviin valintoihin.

Asiakkaanamme teillä onkin käytössänne monipuolinen, yli 30 vuoden kokemukseen perustuva asiantuntemus organisaation ympäristötyön kehittämisestä. Tavoitteemme on turvata organisaationne menestys mitattavilla ympäristöteoilla.

Meille tärkeät periaatteet

Puhumme ymmärrettävää kieltä

Kirjainyhdistelmät ja kestävyysjargoni eivät tuo ympäristötyötä todeksi ja ymmärrettäväksi. Olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta selkeästä viestinnästä ja monimutkaisten asioiden konkretisoinnista. Kiertotalouslaskennan konseptimme pääsi finalistiksi Keskuskauppakamarin vuoden 2022 vastuullisuustekokilpailussa, ja saamassamme palautteessa korostui juuri helposti ymmärrettävä ja innostava tapa viestiä ympäristöteoista.

Lähtökohtana asiakkaan tarve

Asiakastyömme lähtökohtana on aina asiakkaan tavoitteet ja heidän lupauksensa omille asiakkailleen. Kaikki lähtee liikkeelle oikeista tilanteeseen ja liiketoiminnan tavoitteisiin sopivista työkaluista. Esimerkiksi ympäristöjärjestelmä ja sen säännöllinen auditointi takaa työn järjestelmällisyyden ja kehityksen. Hiilijalanjälkitieto ja Kiertotalouslaskenta rakentavat pohjaa tiedolla johtamiseen ja uskottavaan viestintään. Henkilöstön sitouttaminenkin on tärkeää, ja siihen on olemassa hyviä työkaluja. Meiltä voi pyytää koulutuksia, asiantuntijapuheenvuoroja ja esimerkiksi intrasisältöjä vaikkapa kiertotalouden ja oman työn yhteydestä.

Asiantuntijoillamme on vahva osaaminen ja ymmärrys ajankohtaisista ympäristövaatimuksista ja –odotuksista, ja vuosikymmenten aikana olemme auttaneet monen eri alan toimijoita. Lopulta ympäristötyössä niin jokaisen alan erityispiirteet kuin jokaisen yrityksen erityisyys ovat lähtemätön perusta yhteistyölle. Resurssien järkevän käytön kannalta on keskeistä löytää vaikuttavimmat toimet ja keskittyä siihen mikä asiakkaalle antaa hänen tilanteessaan eniten arvoa.

Oma ympäristö­asiantuntijasi

Meillä kumppaninasi toimii aina nimetty asiantuntija, joka tuo jatkuvuutta ja helppoutta kumppanuuteen. Asiantuntijamme tukena toimii aina myös muu tiimimme, joten takaamme sinulle tiiminä parhaan mahdollisen palvelun. Asiakkaanamme sinun ei tarvitse käyttää resurssejasi asiassa, joka ei ole osaamisaluettasi, vaan voit hyödyntää osaamistamme.

Tulos kestää läpivalaisun

 

Rakennamme aina kriittisellä tarkastelulla ympäristötyön ja sen viestit kestävälle pohjalle. Kumppaninamme teillä ei ole pelkoa viherpesusta. Kun tuotamme laskentatulokset ja niiden tulkinnan sekä suunnittelemme niihin liittyvät viestit, pidämme huolen, että voit viestiä tuloksistasi luotettavasti. Annamme laskentatiedon lisäksi tiedolle myös esim. mittakaavan. Tieto on aina jäljitettävää ja olennaista. Konseptimme tekee asiakkaalle palvelun sisällön hahmottamisesta, etenemisen seuraamisesta ja ennakoinnista helppoa.

Kestävä kehitys on arvopohjamme ja kivijalkamme

Käytössäsi on monipuolinen, yli 30 vuoden kokemukseen perustuva asiantuntemus organisaatioiden ympäristötyön kehittämisestä. Kokemuksemme pitää huolen siitä, että laskimme yritykselle hiilijalanjälkeä tai auditoimme ympäristöjärjestelmää, niin saat varmuudella ajantasaista ja asiantuntevaa osaamista. Olemassaolomme tarkoitus on luonnonvarojen säästäminen ja ympäristötiedon lisääminen, ja luonnonvarasäästö on meillä onnistumisen ykkösmittari.

Emme ole vain konsulttitalo, vaan elämme vastuullisuutta todeksi yhtenä Suomen suurimpana secondhand-kaupanalan toimijana. Työmme on tuottanut tulosta, ja liikevaihtomme kasvu on viimeiset vuodet ollut keskimäärin 14 %.

Etenemis­vaiheet

Laskentapalveluidemme etenemisvaiheet

Laskentapalveluidemme etenemisvaiheet ovat aina yksilökohtaisia, mutta pääpiirteissään ne voidaan kuvata seuraavasti:

Asiantuntijapalveluiden etenemisvaiheet: alkukeskustelu, lähtötietojen keruu, tietojen käsittely ja tarkastus, tulosten luovutus ja läpikäynti, jatkosuositukset.

Alkukeskustelu

Alkukeskustelussa tutustutaan organisaatioonne, sen nykytilanteeseen ja laskentatarpeisiinne sekä käydään läpi yksityiskohtaisesti koko yhteinen prosessimme.

Lähtötietojen keruu

Pyydämme teiltä kaikki tarpeelliset tiedot ja luvut, joihin laskenta pohjautuu, jotta mittaamme varmasti oikeita asioita ja saamme mahdollisimman tarkat ja luotettavat lopputulokset.

Tietojen käsittely ja tarkastus

Teemme saamiemme tietojen pohjalta laskennat ja analyysit sekä tarkastamme ne.

Tulosten luovutus ja läpikäynti

Saatte meiltä laskennan tulokset raporttina ja käymme yhdessä keskustelevasti sekä neuvoa-antaen läpi organisaationne laskennan lopputulokset. Vastuullisuus on koko organisaation asia, joten voimme esitellä tulokset myös koko henkilöstöllenne.

Jatkosuositukset

Saatte meiltä suositukset siitä, mitä organisaatiossanne kannattaa tehdä seuraavaksi, kuinka voitte tehdä vastuullisuustyöstä jatkuvaa ja säännöllistä ja etsimme työkalut yhteistyöhön myös jatkossa. Tämä luo teille pysyvää kilpailuetua.

Selvitämme parhaat keinot, joilla toimintanne haitalliset ympäristövaikutukset pienenevät ja positiiviset vaikutukset kasvavat.

Näin kehitämme ympäristötyöstänne konkreettisesti viestittävän kilpailuedun, joka on:

  • kestävää luonnolle
  • kestävää taloudelle
  • merkityksellistä ihmisille

Hiilijalanjälkilaskenta – Kiertotalouslaskenta – Ekokompassi-auditoinnit – Ympäristötyön todentaminen – Koulutukset ja luennot – Tavaran uudelleenkäyttö