Uutiset Kierrätyskeskuksen Susanna on vuoden työpaikkaohjaaja ”Kannattaa muistaa, että opiskelijan ohjaamisen tulee olla koko tiimin ja työyhteisön kunnia-asia.” – Susanna Lindström Kierrätyskeskuksen Nihtisillan suurmyymälän myymälänhoitaja Susanna Lindström on valittu Omnian vuoden 2025 työpaikkaohjaajaksi. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia valitsee vuosittain työpaikkaohjaajan, joka on sitoutunut ohjaamaan opiskelijoita kohti ammatillista kasvua. Susannalle opiskelijoiden ohjaus on ollut kunnia-asia paitsi Kierrätyskeskuksessa, myös aiemmissa työpaikoissa: ”On hienoa saada ohjata opiskelijoita, joille harjoittelujakso on mahdollisesti ensimmäinen kontakti työelämään. Tehtävä on todella tärkeä: siinä opastetaan paitsi työelämän taidot, myös työntekijän velvollisuudet.” Susannan mukaan harjoittelun ohjaamisessa keskeistä on opiskelijan perehdyttäminen, kuunteleminen, oman osaamisen jakaminen, kannustaminen ja palautteen antaminen. ”On tärkeää olla opiskelijan tukena – luottaa ja samaan aikaan vähän myös haastaa, ettei anna aina valmiita ratkaisuja asioihin ja tehtäviin, joita opiskelijalla on harjoittelun aikana suoritettavana.” Ohjaustyö tarjoaa eväitä myös ohjaajan oman osaamisen kehittymiseen. ”Työpaikkaohjaajana toimiminen antaa todella paljon myös ohjaajalle. Siinä oppii koko ajan myös itse ja pystyy kehittämään omaa työtään ohjaamisen rinnalla.”, Susanna tietää. ”Tärkeintä on halu toimia ohjaajana, opastajana ja valmentajana. Sen lisäksi riittää, että osaat oman työsi. Kannattaa myös muistaa, että opiskelijan ohjaamisen tulee olla koko tiimin ja työyhteisön kunnia-asia.”, Susanna sanoo ja rohkaisee kollegoitaan ottamaan harjoittelijoita ja ryhtymään työpaikkaohjaajiksi. Kierrätyskeskus on hyvä harjoittelupaikka Susannan mielestä Kierrätyskeskus on opiskelijoille hyvä harjoittelupaikka, koska opiskelijat saavat myös todella laaja-alaisen opin myymälätyöskentelystä ja asiakaspalvelusta. ”Täällä opiskelijalle opetetaan myös kassatyötä, mikä ei ole mahdollista monissa harjoittelupaikoissa.” Susanna antaa kiitokset myös Kierrätyskeskuksen työyhteisölle ja omalle esihenkilölleen, Nihtisillan suurmyymälän myymäläpäällikölle Peppi Mattilalle: ”Kierrätyskeskus on yritys, joka panostaa vahvasti oppilaitosyhteistyöhön. Kierrätyskeskus ja esihenkilöni Peppi ovat myös mahdollistaneet, että olen saanut tehdä työpaikkaohjaamista laadukkaasti.” ”Minulle huippuhetki on se kun näen opiskelijan kasvun, kun hän on kasvanut oikeaksi työntekijäksi ja saanut itsevarmuutta työn tekemiseen ja työyhteisössä toimimiseen. Hienoa on myös kuulla opiskelijan harjoittelujakson päätteeksi toteavan, että häntä harmittaa, kun harjoittelu loppuu. Ja että hänellä on ollut huipputyökaverit ja hän on viihtynyt meillä.” Omnian perustelut Susannan valinnalle: ”Nihtisillan suurmyymälän myymälänhoitaja Susanna Lindström Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:stä edustaa työelämää parhaimmillaan. Hän on työpaikkaohjaaja, jonka merkitys opiskelijan oppimiselle, kasvulle ja tulevaisuudelle on ollut poikkeuksellisen suuri. Hän on omalla toiminnallaan mahdollistanut monen erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen etenemisen. Tämä ei synny sattumalta, vaan vaatii aikaa, ymmärrystä ja aitoa halua kohdata opiskelija yksilönä. Työhön ohjauksessa hän ottaa huomioon opiskelijan yksilölliset tarpeet, mukauttaa ohjausta ja etenee opiskelijan tahdissa kuitenkaan vaatimustasosta tinkimättä. Hän luo turvallisen ympäristön, jossa opiskelija uskaltaa oppia, kysyä ja kehittyä. Tällainen työpaikkaohjaaja ei opeta ainoastaan työn teknisiä taitoja, vaan siirtää eteenpäin työelämätaitoja, itseluottamusta ja uskoa omiin mahdollisuuksiin. Hänen ohjauksensa on ollut monelle opiskelijalle ratkaiseva tekijä matkalla kohti valmistumista ja työllistymistä. Juuri tämän vuoksi Susannan työpanos ansaitsee tulla näkyväksi ja arvostetuksi.” Omnian uutinen aiheesta Opiskelijaharjoittelu Kierrätyskeskuksessa Työpaikkaohjaaminen on osa Kierrätyskeskuksen sosiaalisen vastuullisuuden työtä, ja sitä tehdään arjessa päivittäin. Vuonna 2025 Kierrätyskeskuksessa oli kaikkiaan 381 opiskelijaharjoittelijaa. Jatkamme tänä vuonna harjoittelumahdollisuuksien tarjoamista opiskelijoille sekä tiivistämme oppilaitosyhteistyötä. Myös oppisopimusten tarjoaminen Helsinki-lisällä mahdollistuu. Pääkumppanimme oppilaitosyhteistyössä ovat Careeria, Sykli, Laurea, Omnia, Stadin AO, mutta teemme yhteistyötä myös Taitotalon, Varian ja Diakin kanssa. Tarjoamme harjoittelupaikkoja seuraavasti: Myymälä- ja asiakaspalvelutehtävätLahjoituspalvelupisteen tehtävätLajittelukeskuksessa: tavaroiden lajittelu-, hinnoittelu- ja kausivarastointitehtävätVerkkokaupan tehtävätElektroniikka- ja sähkölaitteiden huolto- ja korjaustehtävätNäprässä ompelu- ja askartelumateriaalien käsittely-, pakkaus-, hyllytys- ja hinnoittelutehtävätThe Most Wanted -vaatteiden ja huonekalujen korjaus- ja huoltotyötPakettiauton- ja kuorma-auton kuljetustehtävät Artikkeli julkaistu 02.02.2026 Jaa artikkeli