Yritysasiakkaiden tarinat Ekokompassi näyttää suuntaa nuorten uinnin EM-kilpailuissa Suomen Uimaliitto huolehtii ympäristöasioistaan Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän avulla. Kesän 2018 nuorten uinnin, taitouinnin ja uimahyppyjen EM-kilpailuissa Uimaliitto vastaa itse jätehuollosta ja muusta ympäristöasioihin liittyvästä toiminnasta, mutta Ekokompassi-järjestelmä on tehty yhdessä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Näissä kansainvälisissä urheilukilpailuissa säästetään luonnonvaroja esimerkiksi juomalla hanavettä pulloveden sijaan. Euroopan uimaliiton nuorten EM-kilpailut järjestetään kesä–heinäkuun taitteessa Helsingissä ja Tampereella. Joukkueiden kokonaishenkilömäärä on noin 1500 ja osallistujamaita on 47. Kilpailukategorioita on kolme: uimahypyt, taitouinti ja uinti. Ekokompassi on käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä erilaisille organisaatioille ja tapahtumille. Se on tarkoitettu erityisesti organisaatioille, joilla ei ole omaa ympäristöalan asiantuntijaa. Organisaatio saa siinä Ekokompassi-ympäristöasiantuntijan käyttöönsä. – Suunnittelimme uimakilpailujen Ekokompassin yhdessä Kierrätyskeskuksen ympäristöasiantuntija Kaisa Karjalaisen kanssa, kertoo Uimaliiton Kirsi Yrjölä, nuorten EM-kilpailujen projektiassistentti. Kilpailuorganisaatio hyödynsi Karjalaisen osaamista kymmenen tunnin ja muutaman tapaamisen verran. – Ekokompassin idea on rakentaa mahdollisimman konkreettinen ympäristöjärjestelmä: systemaattinen, helppo ja tehokas, Karjalainen luonnehtii. Asioihin voi vaikuttaa Karjalainen sanoo, että hänen roolinsa on toimia Ekokompassi-projektissa sparraajana. – Ekokompassi auttaa organisaatiota löytämään omat ympäristövaikutuksensa, Karjalainen kertoo. – Minä voin tuoda muualta tietoa parhaista käytännöistä, mutta organisaatio on oman toimintansa asiantuntija. Projektin aikana se perehtyy asioihin ja oppii uutta ja lopulta rakentaa itse oman ympäristöohjelmansa. Organisaatiosta riippuen tähän menee aikaa noin puoli vuotta, joskus kauemminkin. Kirsi Yrjölästä Ekokompassi vaikutti ensin vaikealta ja jopa mahdottomalta, kun oman toiminnan lisäksi piti huomioida vielä kansainvälisen lajiliiton vaatimukset. – Kaisalla on paljon tietoa kierrätyksestä ja Ekokompassista, Yrjölä kiittelee. – Löysimme yhdessä asiat, joihin voimme vaikuttaa, ja joilla on merkitystä. Saimme myös kannustusta ympäristöystävälliseen ajatteluun: tekomme ovat tärkeitä. Nuorten EM-kilpailuissa Ekokompassi näkyy käytännön ratkaisujen ohella siinä, että sen kautta voidaan viestiä ympäristöasioista laajalti. – Ekokompassista on jo puhuttu Uimaliiton omalle porukalle sekä kilpailujen työryhmille ja järjestelytoimikunnalle. Kerromme Ekokompassista ja vihreistä teoista ja ajatuksista myös kisojen vapaaehtoistyöntekijöille. Heitä on noin 500, Yrjölä kertoo. – Vapaaehtoisten kautta tieto leviää osallistujille ja yleisölle. – Ekokompassi-projektissa yllätti oivallus, että me voimme todellakin lisätä tapahtumakävijöiden ympäristötietoisuutta. Sillä on suuri merkitys. Hanavettä ja bussilippuja Ekokompassin määrittämät teot ja muutokset voivat tuntua pieniltä tai yksinkertaisilta, mutta niillä on suuret vaikutukset. Esimerkiksi nuorten uinnin EM-kilpailuissa suositaan hanavettä pulloveden sijasta. – Aiempiin kilpailuihin on tilattu jopa kymmeniätuhansia vesipulloja. Meillä jokainen osallistuja saa yhden, oman pullon. Sen etiketissä on tietoa suomalaisen hanaveden laadusta ja tila, johon osallistuja saa kirjoittaa nimensä, Yrjölä havainnollistaa. – Meille suomalaisille hanavesi on itsestäänselvyys, mutta monelle eurooppalaiselle se voi olla uutta. Uimahyppyjen ja taitouinnin kilpailijat kulkevat majoittumispaikasta kilpailupaikalle julkisilla kulkuvälineillä silloin, kun matka ei vaadi kulkuvälineen vaihtamista. Uinnin osalta kilpailijoille on järjestetty bussikuljetukset. – Tällä säästetään monta bussinvuokraa ja vähennetään polttoainepäästöjä. Helsingissä myös bussikuljetuksen käyttäjät saavat käyttöönsä seutulipun ja ohjeet sen käyttöön. Näin kannustamme suosimaan julkisia. Kilpailuorganisaatio suosii kierrätystä hankinnoissaan. – Olemme ostaneet ja lainanneet televisioita, tietokoneita ja piuhoja Kierrätyskeskukselta. Kilpailuihin on hankittu joitakin puhelimia, mutta kierrätämme ne kisojen jälkeen. Meillä on myös lainassa esimerkiksi kahvinkeittimiä, Yrjölä kertoo. Auditointi varmistaa, että asiat sujuvat Ekokompassiin kuuluu neuvonnan lisäksi auditointi. Sen suorittaja on aina eri taho kuin neuvonnan. EM-kilpailujen ensimmäinen auditointi tehtiin juuri ennen kilpailujen alkua. Ulkopuolinen asiantuntija arvioi, että kaikki on kunnossa, ja antoi viimehetken vinkkejä. Toinen auditointi on kilpailujen aikana. – Kaikki tuntui olevan hyvällä mallilla, Kirsi Yrjölä kertoo haastatteluhetkellä, ensimmäisen auditoinnin jälkeen. Eräänlaisen auditoinnin tekee Suomen olympiakomitean ympäristöverkosto. Verkosto tutustuu nuorten EM-kilpailujen Ekokompassi-ratkaisuihin paikan päällä. – Tapaamisehdotus tuli Suomen olympiakomitealta. Suomi on edelläkävijämaa vihreissä kilpailuissa, ja sitä arvostetaan. Mitä enemmän maailmalla on tietoa ja referenssejä vihreistä tapahtumista, sen yleisempiä niistä tulee. Ekokompassilla on myös PR-arvoa, Kirsi Yrjölä iloitsee. Mistä on kysymys? Ekokompassi on käytännönläheinen ja konkreettisiin toimenpiteisiin keskittyvä ympäristöjärjestelmä organisaatioille ja tapahtumille. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on Ekokompassi-yhteistyökumppani. Ekokompassi sisältää 10 kriteeriä, joiden noudattamiseen organisaatio sitoutuu. Organisaatio sitoutuu myös raportoimaan ympäristöjärjestelmänsä toteuttamisesta ja tunnusluvuista. Nuorten EM 2018 -uimakilpailuissa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus toimi Ekokompassi-neuvojana. Ekokompassi-ympäristöjärjestelmällä säästetään luonnonvaroja ja kustannuksia. EM-kilpailuissa vihreät teot ovat konkreettisia, kuten hanaveden suosiminen ja julkisten kulkuvälineiden käyttäminen. Lisäksi tietoa ympäristöystävällisistä teoista välitetään kilpailuorganisaatiolle, kilpailun osanottajille ja vapaaehtoistyöntekijöille sekä yleisölle paikan päällä sekä sosiaalisessa mediassa. Ekokompassista saa lisää tietoa Ekomompassin sivuilta osoitteesta ekokompassi.fi Vuoden 2018 nuorten uinnin EM-kilpailujen järjestäjä on Suomen Uimaliitto ry. Vuonna 1906 perustetun uintiurheilun lajiliiton lajeja ovat uinti, uimahypyt, taitouinti ja vesipallo. Liiton tehtävä on kehittää uintiurheilua ja liikuntaa ja uinti- ja hengenpelastustaitoa. Uimaliiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Suomen Uimaliiton toiminnassa pyritään myös edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.Lisää tietoa Suomen Uimaliitosta: uimaliitto.fi Artikkeli julkaistu 06.07.2018 Jaa artikkeli