Mediatiedotteet Kierrätyskeskuksen valtakunnallinen verkkokauppa täyttää 10 vuotta – viime vuonna myytiin jo yli 161 000 tavaraa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen verkkokauppa täyttää tänä syksynä 10 vuotta. Koko Suomea palvelevan verkkokaupan suosio kasvaa vuosi vuodelta ja nykyään se on myynnin perusteella Kierrätyskeskuksen toiseksi suurin myymää. Kierrätyskeskuksella on verkkokaupan lisäksi 14. myymälää ympäri pääkaupunkiseutua. Kymmenessä vuodessa Kierrätyskeskuksen koko maan kattava verkkokauppa on kehittynyt tutuksi ja asiakkaiden rakastamaksi alustaksi. Kierrätyskeskuksella on tällä hetkellä 14 myymälää ympäri pääkaupunkiseutua, mutta verkkokauppa on kiilannut myynnillään jo useamman ohi. Tällä hetkellä se on myyntivolyymiltään Kierrätyskeskuksen toiseksi suurin myymälä. Vuonna 2024 verkkokauppatilauksia tehtiin yli 60 000 kappaletta valtakunnallisesti. Se tarkoittaa yhteensä yli 161 000 tuhatta tavaraa tai 1164 pakettia viikoittain. Ostosten avulla säästettiin yhteensä 3,9 miljoonaa kiloa luonnonvaroja ja vältettyä 890 000 kiloa CO2-päästöjä. Verkkokauppa on myös tärkeä työllistäjä ja osa Kierrätyskeskuksen sosiaalisen vastuun ajatusta. Verkkokauppa työllistää noin 35 ihmistä tällä hetkellä ja työntekijöitä on monenlaisissa rooleissa: vakituisina, työkokeilijoina, palkkatuella työllistettyjä sekä oppisopimusopiskelijoina. He huolehtivat tuotteiden kuvaamisesta, tuotesyötöstä, varastoinnista, tilaustenkäsittelystä ja asiakaspalvelusta. Eniten kiinnostaa kirjat ja klassikot Verkkokaupan valikoima on pidetty alusta lähtien monipuolisena: sieltä löytyy arjen aarteita, tekstiilejä, kirjoja, käyttötavaroita, huollettua elektroniikkaa sekä polkupyöriä. Vuoden 2024 myyntitilastojen kärjessä loistivat kirjat. Kuten aiempinakin vuosina, myös huolletut polkupyörät pitivät paikkansa myydyimpien tuotteiden joukossa. Kotimaiset design-brändit ja klassikot, kuten ikisuosikit Iittala ja Arabia, kiinnostavat verkkokaupan asiakkaita. Huolletut sähkötuotteet, erityisesti audio-tuotteet ja valaisimet, olivat myös kysyttyjä tuoteryhmiä viime vuonna. Secondhand-trendi näkyy verkkokaupan kasvussa Secondhandin valtavirtaistuminen on aikamme voimakas trendi, mikä näkyy katukuvassa secondhand- ja vintage-myymälöiden yleistymisenä sekä käytetyn tavaran verkkokaupan kasvuna. Vuonna 2023 Kaupan liitto arvioi kiertokaupan kooksi Suomessa on noin 895 miljoonaa euroa. Secondhand-buumin keskellä Kierrätyskeskus haluaa kiinnittää huomiota ekologiseen kestävyyteen. Ympäristöystävällisyys ei unohdu verkkokaupan toiminnassa: Kiinnitämme esimerkiksi huomiota pakkausmateriaaleihin sekä kuljetuslogistiikan kestävyyteen ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti entistä ympäristöystävällisemmäksi. Lisätietoja: Verkkokauppapäällikkö Esko Janatuinenesko.janatuinen@kierratyskeskus.fi, p.0400 348185Viestintäpäällikkö Eeva Louko eeva.louko@kierratyskeskus.fi, p. 0400 348 306 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on yleishyödyllinen yritys, jonka tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kulutusta, kasvattaa ympäristötietoisuutta sekä lisätä osallisuuden ja työnteon mahdollisuuksia. Yritys ei jaa voittoa omistajilleen. Kaikki tuotto käytetään toiminnan edistämiseen: ympäristötyöhön ja työllistämiseen. Kierrätyskeskuksella on pääkaupunkiseudulla 14 myymälää sekä valtakunnallisesti toimiva verkkokauppa. Vuonna 2024 Kierrätyskeskuksen kautta päätyi uudelleenkäyttöön kaikkiaan noin 8,2 miljoonaa tavaraa, joista 57 % myytiin ja 43 % jaettiin ilmaiseksi. Uudelleenkäytöllä säästettiin vuoden aikana 68,2 miljoonaa kiloa kiinteitä luonnonvaroja sekä vältettiin 25,6 miljoonan kilon edestä hiilidioksidipäästöjä. Artikkeli julkaistu 07.08.2025 Jaa artikkeli Eeva Louko Viestintäpäällikkö eeva.louko@kierratyskeskus.fi Puh. 0400 348 306