Kiertotalouslaskenta auttaa Duo Interioria tuomaan ympäristöhyödyt esiin asiakastyössä

Kiertotalouslaskenta

DUO Interior on uusien ja käytettyjen toimistokalusteiden myyjä ja kalustekiertotalouden ammattilainen.  Yrityksellä on vuosikymmenien kokemusta kiertotalouskonseptien luomisesta ja toteuttamisesta ja se alallaan pioneeri ja edelläkävijä.

DUO Interior ei ole mikään tavallinen toimistokalusteyritys. DUO:lla on ollut alusta lähtien vahva panostus vastuullisuuteen, oli kyse sitten uusien tuotteiden valmistamisesta ja tai secondhand-tuotteista. Esimerkiksi kaikki DUO:n uudet kalusteet valmistetaan vastuullisesti EU-alueella ja DUO Interior myös edustaa useita kalustevalmistajia, joilla kaikilla kestävyys ja ekologisuus kulkee rinnan muotoilun kanssa ja on toiminnan keskiössä. 

– Autamme myös toisia yrityksiä ohjaamaan heidän olemassa olevan kalustekannan vastuullisesti ja kustannustehokkaasti uudelleenkäyttöön. Konseptimme on sovelias sekä suurille pörssiyhtiöille että PK- yrityksille, kuvailee DUO Interior Oy:n perustajaosakas ja kalustekiertotaloudesta vastaava Jukka Aarnio.  

DUO Interiorille onkin myönnetty sekä ISO 9001- että ISO 14001 -sertifikaatit. Se tarkoittaa, että yrityksen toiminnan laatu- ja ympäristövastuu ovat kansainvälisesti tunnustettujen johtamisjärjestelmästandardien mukaisia.  

Kiertotalouslaskenta sopi yhteistyömalliksi erinomaisesti 

Kierrätyskeskuksenkin työn ytimessä on kiertotalouden edistäminen ja ympäristö- ja vastuullisuustyön kehittäminen. Yhteistyö Kierrätyskeskuksen kanssa pyörähti käyntiin vuonna 2023. 

Aarnio kertoo, että yhteistyö oli vaivatonta käynnistää vanhojen, olemassa olevien suhteiden ansiosta.  

– Oli helppoa miettiä yhdessä sopivia kehitysaskeleita, kuten alalla ensimmäisenä tehty pioneerityö luonnonvaralaskelman ympärillä.  

DUO Interior ja Kierrätyskeskus päätyivät Kiertotalouslaskentaan, koska haluttiin selvittää, kuinka paljon erilaisten tuotteiden osalta säästetään kiinteitä luonnonvaroja ja vältetään hiilidioksidipäästöjä.

Ympäristöhyödyt tulevat näin näkyvämmiksi ja auttavat tekemään vastuullisempia valintoja kalustamisessa. Duo oli ensimmäisiä toimistokalusteiden uudelleenkäyttötoimijoita, jotka ottivat Kiertotalouslaskennan käyttöönsä. 

Kiertotalouslaskenta tuo hyötyjä asiakastyöhön 

Kiertotalouslaskennan periaate on, että kun tuote ostetaan käytettynä, uutta vastaavaa tuotetta ei tarvitse valmistaa. Näin säästyneet luonnonvarat ja vältetyt CO2- päästöt kerrotaan tuotteen kohdalla ympäristösäästöinä. Laskennassa huomioidaan tuotteen sisältämien materiaalien hankinnan ja jalostuksen kuluttamat luonnonvarat ja tuotetut hiilidioksidipäästöt.  

Kiertotalouslaskennan avulla on helppo tuoda konkreettisia ja helposti tulkittavissa olevia lukuja esimerkiksi viestinnän ja myynnin tueksi. Lisäksi Kiertotalouslaskennan tuloksia on helppo hyödyntää erityisesti asiakastyössä.   

Näin tekee myös DUO: Yritys hyödyntää laskentaa esimerkiksi käytettyjen toimistokalusteiden ympäristöhyötyjen osoittamiseen. Tuoteryhmäkohtaisia luonnonvara- ja päästösäästöjä on esitetty verkkokaupassa ostamisen yhteydessä sekä yrityksen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. 

Laskentaa on käytetty myös DUO:n asiakasprojekteissa. Asiakkaille on esimerkiksi tuotettu projekti- tai vuosikohtaisia ympäristösäästölaskelmia, viestintätekstejä ja diplomeja, joita nämä voivat hyödyntää omassa vastuullisuusviestinnässään. 

– Hyödynnämme laskelmaa projektikohtaisesti tai vuositasolla, kun palvelemme omia asiakkaitamme, Aarnio komppaa. 

 Vastuulliset toimijat jatkossakin yhteistyössä  

Aarnion mukaan DUO Interiorissa ollaan erittäin tyytyväisiä Kierrätyskeskuksen kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja kommunikaatio on ollut helppoa.  

– Olemme olleet tyytyväisiä. On ollut hyötyä päästä tuomaan laskelma ensimmäisenä toimijana meidän toimialallamme asiakkaiden saataville. 

Kiertotalouslaskenta on siitäkin hieno työkalu, että se tuo myös uusia oivalluksia. Niin myös DUO Interiorilla. 

– Kiistatta myös oma tietämyksemme kiertotalousasioiden ympärillä on jalostunut matkan varrella, Aarnio kertoo. 

Aarnion mukaan yhteistyö DUO Interiorin ja Kierrätyskeskuksen kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa.  

– Ehdottomasti kyllä, hän linjaa. 

Lue lisää Kierrätyskeskuksen Kiertotalouslaskennan palveluista täältä!

Eeva Louko

Viestintäpäällikkö

Puh. 0400 348 306